Painajainen käynnisti markkinointistrategian uudistuksen Leader-hankkeena yhteistyössä viestintäkonsultti Tiina Linnan kanssa.
Sivupainajainen halusi tuoda markkinointiin selkeät tavoitteet ja niihin sopivan tavan toimia. Projektia varten haettiin Leader-rahoitusta, jota Etelä-Karjalassa myöntää Kärki-Leader ry. Leaderin kautta tuetaan maaseudun pienyritysten kehittämishankkeita eri puolilla Suomea.
Leader-rahoitus toimii niin, että yhdistykseltä haetaan ensin rahoituspäätös projektisuunnitelman pohjalta. Kun hanke on hyväksytty, se toteutetaan, ja yritys maksaa kulut ensin itse. Tämän jälkeen Leader-yhdistys palauttaa kulut yritykselle sovittuja tositteita vastaan.
Yksi toimituskunta, monta näkökulmaa
Yhdessä viestintäkonsultti Tiina Linnan kanssa sovittiin projektin tavoitteet: päätettiin toteuttaa asiakastutkimus, joka perustuisi henkilökohtaisiin haastatteluihin. Näin saataisiin syvällisempi kuva siitä, millainen mielikuva asiakkailla on Sivupainajaisesta – ja millaisia palveluita he toivovat.
“Asiakashaastattelut olivat valaisevia,” Tiina kertoo. “Nopeus ja hyvä hinta–laatu-suhde pitivät paikkansa, mutta asiakkaat korostivat myös Kirsin poikkeuksellista sitoutumista ja ammattitaitoa.”
Sivupainajaisen palvelua kiiteltiin erityisesti siitä, että sovituista asioista pidetään kiinni. Vaikka aineisto tulisi myöhässä, Kirsi huolehtii siitä, että lehdet valmistuvat ajallaan. “Kirsi nähtiin melkein osana toimituskuntaa,” Tiina sanoo. “Monet lehdet syntyvät yhdistystyönä muun elämän ohessa, joten oli tärkeää, että jokainen asiakas koki tulevansa arvostetuksi – olipa kyseessä pieni tai iso projekti.”
Selkeyttä strategiaan, voimaa verkostoista
Haastattelujen pohjalta luotiin uutiskirje- ja verkkomainonnan strategia. Tavoitteena on tavoittaa uusia asiakkaita ja rakentaa vahvempaa vuorovaikutusta myös nykyisten kanssa. Osa kiinnostavista lehdistä päätettiin lähestyä suoraan sähköpostitse.
Markkinointistrategian tärkeä osa oli viestinnän avoimuuden lisääminen – myös palveluista, jotka ovat jo olemassa. “InCopy-työnkulku esimerkiksi nopeuttaa vedoskierrosta ja vähentää virheitä,” Kirsi kertoo. “Silti monet asiakkaat eivät tienneet, että sen käyttö olisi mahdollista meidän kanssamme.”
Haastatteluissa nousi esiin myös kehitysideoita, jotka otetaan huomioon tulevia palveluita suunniteltaessa. Uusi markkinointistrategia auttaa näiden palveluiden lanseerauksessa ja käyttöönotossa. “Leader-rahoitus mahdollisti sen, että sain käyttää aikaa ja osaamista markkinoinnin kehittämiseen,” Kirsi sanoo.
“Pystyin palkkaamaan ulkopuolisen konsultin mukaan – yksinyrittäjänä olisi muuten vaikeaa löytää aikaa tälle työlle. Täällä Painajaisen kammiossa olen tottunut tekemään kaiken itse,” Kirsi naurahtaa. “Mutta on hienoa voida välillä työllistää myös muita. Yhteistyöverkostot ovat yksinyrittäjälle tärkeä voimavara – ne auttavat jakamaan vastuuta ja jaksamaan arjessa.”
Kiinnostuitko?
Tilaa Sivupainajaisen uutiskirje täällä.
Lue lisää palveluvalikoimastamme täällä.
Tutustu Leader-rahoitukseen ja etsi oman alueesi yhdistys täältä.