Tehtävänä oli sivusto uunituoreelle kirjailijalle, Martti Maliselle, Hänelle valmistui juuri pokkari ”Oikukas elämä – Willa Werkkasen tarina”, sitä ja seuraavia suunnitteilla olevia kirjoja sekä kokoelmia piti päästä myymään myös oman sivuston kautta, suoraan kirjailijalta.
Hoidimme sivustolle levytilan ja varasimme sopivan vapaan domainin.
Sivusto saisi olla kevytrakenteinen ja helppokäyttöinen, sekä sisältää selkeän tilauslomakkeen.

Kirjailijalla oli myös ”pöytälaatikollinen” erilaisia novelleja ja runoja, joita ei vielä ole suunnitelmissa kansiin laittaa, mutta olisivat muuten mukavia julkaista, joten sivustoon haluttiin mukaan myös blogitoiminto.
Sivuston rakenteeksi valittiin kirjailijoille suunniteltu, erilaisia kirjastoja sisältävä pohja. Jo julkaistu kirja nostettiin esille ensimmäisenä tuotteena ja seuraavien, tekeillä olevien kokoelmien osalta tehtiin ennakkoesittelyt.

Kirjailija kirjoitti vielä itsestään näpsäkän esittelyn ja asettui asiaan kuuluvalla vakavuudella kameran eteen. Näin Martti Malinen saavutti päivänvalon tuotteliaana ja ammattimaisen kirjailijan tavoin.
Sivusto löytyy marttimalinen.fi -osoitteesta. Em. kirjaa voin suositella meille kaikille vanhainkotiinsa matkalla oleville kirjanystäville, mutta sitä ennen, kannattaa poiketa Martin sivustolla ja tilata mukaansa matkalukemista.