Valmistamme exelpohjaisia graafeja painokelpoiseksi grafiikaksi Illustrator ohjelmalla. Tällainen infografiikka on muutettavissa yrityksen tai yhdistyksen graafisen ohjeistuksen mukaiseksi, väreineen ja fontteineen. Infografiikat rakennetaan 1:1 kokoon, jolloin koko julkaisun graafit toistuvat yhteneväisessä ulkoasussaan, mutta myös skaalattavissa mihin tahansa kokoon.
Illustrator grafiikasta saa myös netissä julkaistavaa vektorigrafiikkaa, tallennusmuodon ollessa .svg. Svg muotoisille kuville pitää asentaa WordPressiin svg-plugIn, jonka jälkeen WordPress hyväksyy grafiikat julkaistavaksi samalla tavalla kuin valokuvatkin.
Kuvan Graduate Survey -julkaisuun sisältyi kolmisenkymmentä graafimuokkausta, sekä taitto painettaville vihkoille. Graafeille päätettiin värijärjestys, jonka mukaan kaikki selitteet väritettiin. Kaikki viivoitus käsiteltiin tiettyyn vahvuuteen ja väriin. Fontit käsiteltiin asiakkaan fontteihin ja graafit paikotettiin omalle väripohjalle jolloin graafi ja tekstisivut erottuvat toisistaan visuaalisesti.
Kuvan tutkimus on kokonaisuudessaan julkaistu myös nettiversiona.
Tutustu myös grafiikan piirtämiseen.