Kuvassa Painajaisen visuaalinen vuosikello. Se kertoo kuinka monta isompaa taittotyötä kussakin kuussa keskimäärin toteutetaan. Tarkempi, päivämäärittäin laadittu aikataulu täydentyy vuoden mittaan excelissä. Pienempiä taittotöitä ei aikatauluteta, vaan ne tehdään ns. sukkana.
Vähän liian tiukka aikataulu
Suunnittelen jokaiselle projektille sellaisen aikataulun, ettei kenenkään työryhmästä tarvitsisi yöunia menettää. Joskus on tietenkin toimittava ripeämmin, mikä tietysti suunnitellaan mahdollisuuksien mukaan etukäteen. Parhaat kiritykset ovat toteutuneet ”2 päivää aineiston saapumisesta jakeluun”.
Toisin sanoen:
• aineiston toimitus taittoon
• lehden taittaminen
• kommenttikierrokset ja tekstikorjaukset
• vedoksen hyväksyminen
• vedoksen toimittaminen painoon
• painaminen
• jakelu
Kaikki tämä vain kahdessa päivässä!
Tällainen rykäisy ei tietysti ole enää kenellekään helppo suoritus, mutta hyvällä suunnittelulla ja oikeiden työvaiheiden priorisoinnilla projekti saatiin aikataulussa valmiiksi.
Suuret linjat prioriteettina
Kiiretaitoissa kriittisten työvaiheiden priorisointi tarkoittaa, että virheiden mahdollisuus kasvaa, sillä oikolukuun ei jää aikaa. Taittaja seilaa kieli keskellä suuta, ettei yksikään hiirenheilautus tuota turhaa liikettä ja asettelee palstat millintarkasti paikoilleen yhdellä siirrolla. Työteho ja tuottavuus alkavat lähennellä maksimia. Vedos lähtee kommenteille iltapäivän tunteina ja illalla päivystetään korjauskierrokset, ja vielä on saatava valmiiksi kiireen vuoksi työjonoon siirretyt muut projektit.
Onneksi verkostooni kuuluu ammattitaitoinen painotalo, jonka voin sopia aikataulut joustavasti projektien ehdoilla.
Kun kiireellisissä projekteissa etsitään työvaiheita, joista voidaan joustaa, nousee esiin kysymys painotuotteen materiaaleista. Jos aikaa tilaustavaran odottelulle ei ole, valitsee paino materiaalin ns. hyllytavarasta. Painaja ja jälkikäsittelijät priorisoivat työtä vaiheesta toiseen, ja painoväri hädin tuskin ehtii kuivua, kun tuotteet jo kiikutetaan jakeluun. Työnjohtaja raapii päätänsä koska koneaika oli jo kirjattu jollekin muulle.
Tästä jäljelle jää useita hikisiä työmiehiä, kädet ristissä toivoen, että postin jakelussa ei tulisi ongelmia tai viiveitä. Loppu on silloin korkeemman käres.
Ihanteellinen aikataulu
Edellä esittelin niin sanotun paniikkiaikataulun.
Ihannetapauksessa lehtituotteissa varattaisiin noin viikon verran vedoskierrolle ja viikko painolle (tällöin olisi pelivaraa sovitella kaikkien muidenkin tekeillä olevien töiden kanssa yhteensopiva aika). Lisäksi posti tai muu fyysinen jakelu vie viikon varsinkin nyt, kun jakelupäiviä on vähennetty. Taittaja ja paino pystyvät melko hyvin pelaaman omien aikataulujensa kanssa, mutta postin kanssa ei pääse neuvottelemaan.
Ennakkosuunnittelu tuo joustovaraa
Tavoiteltu kolme viikkoa aineiston toimittamisesta jakeluun voi tuntua pitkältä ajalta, mutta silloin kun se otetaan huomioon jo vuosikellossa, on pienelle joustolle tarpeen tullen varaa. Käytännössä prosessi kuitenkin menee läpi viikossa, korkeintaan kahdessa, mutta jos aikaa on alun perinkin varattu, ei yhdenkään työvaiheen onnistumista tarvitse rukoillen odottaa.
Jos lehteen on tulossa jotakin päivämäärälleen tarkkoja ilmoittautumisaikoja tai kokouskutsuja, olisi hyvä aikaistaa myös aineiston dedline. Se on siis edelleen paras varmistus ajalleen ilmestyvälle lehdelle.
Tutustu myös InCopy -työnkulkuun. Siinä toimitus pystyy tekemään tekstikorjaukset suoraan live-näkymässä tavanomaisin tekstinkäsittelytoiminnoin.
Sivupainajaiselta saat aina kiinteähintaiset taittopalvelut, joissa tarjous on laskettu yhdessä sovittujen työvaiheiden ja aikataulujen mukaisesti. Yllättäviä kuluja tai lisälaskutettavia työtunteja ei loppulaskulle ilmesty ilman, että niistä sovitaan yhdessä etukäteen. Etsitkö nopeaa ja laadukasta taittajaa painotuotteellesi? Pyydä tarjous täyttämällä tällä sivulla oleva lomake, niin otan sinuun pian yhteyttä!